Sunnuntaina 20.3.2011 Nuolniemen metsästysyhdistys järjesti perinteiset neljän seuran väliset pilkkikilpailut Pohjois-Kouvolassa, Soijärvellä. Nuolniemen lisäksi kalastajia oli kisaamassa Kuusaan riistamiehistä, Kouvolan varuskunnan metsästäjistä sekä Hevosojan seudun metsästäjistä. Sää oli muutaman asteen plussalla ja taivas oli pilvinen.
Soijärvi on tunnettu hankalista ahvenistaan mutta kilpailun voittanut Kuisman kylällä asuva Helvi Arvila sai narrattua jään alta kunnon körmyniskan, jonka painoksi punnittiin 672g. Kaikkiaan kalastajia oli kisaamassa melkein 40 ja kärkikymmenikköön ylsivät
1. Helvi Arvila
2. Kari Leppänen
3. Sari Marttila
4. Pentti Turkki
5. jaettu: Lilja Käppi ja Eero Nyström
6. Antero Salonen
7. Heikki Kulonen
8. Reijo Lempiäinen
9. Esko Savolainen
10. Petri Junnola
Ja kärkikymmenikkö ennästysahvenen kanssa löytyvät alla olevasta kuvasta.
Kiertopalkinnosta kisaamaan otettiin neljä parasta alueensa metsästysseuraa edustavaa kalastajaa.Seurojen välinen kiertopalkinto meni Nuolniemen Metsästysyhdistykselle 1661 gramman yhteiskalansaaliilla. Toisena joukkuekilpailussa sijoittui Kouvolan varuskunnan metsästäjät (1390g) ja kolmenneksi Kuusaan riistamiehet (744g).