Hei!
13.5.2017 Talkoiden yhteydessä olleessa kokouksessa keskusteltiin Nuolimajalle tehtävistä rakennusmuutoksista.
Hirven metsästyksessä tarvitaan tiloja ruhojen leikkuuseen ja säilytykseen, mutta myös astiat ja leikkuu tarvikkeet
tarvitsevat huoltoa ja oikeanlaiset säilytystilat. Siksi johtokunta esitti kokoukselle uusista tiloista ja muutoksista, joita
olisi tarve tehdä. Muutoksia varten joudumme hakemaan rakennusluvan, jolle on jo alustavasti annettu hyväksyntä.
Ensinnäkin nykyisen puuvajan tilalle on tulossa vuonna 2018 valmistuva pesutila välineille ja tekninen tila.
Lisätila tulee olemaan lämmin ja myös käyttövedet ovat lämpöiset. Lisäksi tilaan tulee tekninen osa, jossa on tarvittavat
sähkölaiteet lämminvesivaraajan kanssa. Lämminvesivaraaja ja isohko pesuallas tasoineen on saatu jo lahjoituksena.
Toiseksi on tämän kesän aikana tarkoitus tehdä muutos ns. nylkykatokseen, jonka lattia uusitaan ja vesin kaadot
ohjataan hallitummin oikeaan paikaan. Sekä vanhat vinssit korvataan uusilla nostolaitteilla. Näissä muutoksissa
on tarkoitus parantaa työturvallisuutta ja käytännöllisyyttä.
Kolmanneksi myös tämän vuoden aikana rakennetaan uusi puuvaja, johon sijoitetaan kompostoiva WC sekä pieni
tarviketila ulkotyökaluille. Tämän sijoituspaikka on tulossa nylkykatoksen ja ampumaradan väliselle alueelle.
Vanha puucee puretaan pois rannasta.
Johtokunta toimii projektien vetäjänä ja Esko Räisänen töiden valvojana.
Työt tehdään talkoina ja toivon kaikkia osallistumaan talkoisiin mukaan.
Talkoista ilmoitetaan sähköpostitse, nettisivuilla ja mahdollisesti tekstiviesteillä.
Myös laitetaan Nuolimajalle ilmoitustaulu aitan seinään, jossa on tietoja.
Ystävällisin terveisin
Tom Saura
Tom Saura
|
15.5.2017
| ||
|